top of page
3-Orimattilan-urheilutalo.jpg

Orimattila Areena

Orimattilan kaupunki tilasi meiltä hankesuunnitelman, jossa vertailtiin olevan urheilutalon peruskorjausta ja laajennusta vastaavankokoiseen uudisrakennukseen. Perusteellisen kustannusarvioiden ja toiminnallisten näkökohtien vertailun jälkeen kaupunki päätyi rakentamaan uuden urheilutalon.

 

Suunnittelemamme uusi Orimattila Areena rakennetaan kahdessa vaiheessa. Liikuntahalliosa valmistui vuonna 2019. Uimahalliosan rakentaminen alkoi vuonna 2020 ja se valmistuu vuonna 2022.

 

Uudessa rakennuksessa sisäänkäynti ja liikuntatilat saatiin sijoitettua samaan tasoon, jolloin esteettömyys voitiin huomioida aivan toisella tavalla kuin vanhassa urheilutalossa. Samalla tilat voitiin suunnitella tämän päivän vaatimuksiin soveltuviksi ilman vanhan rakennuksen kantavien rakenteiden rajoitteita.

 

Rakennuskokonaisuus sisältää katsomollisen liikuntahallin lisäksi kuntosalin, monitoimisalin sekä 60m:n juoksusuoran. Ulkopukuhuoneet palvelevat viereistä tekonurmijalkapallokenttää. Uimahallissa on 25m:n kuntouintialtaan lisäksi, lasten altaat sekä monitoimiallas.

 

Molempia osia yhdistää suuri sisääntuloaula kahvioineen. Aulaan sijoitetaan kenkätelineet ja -lokerikot, koska rakennus toimii kengättömänä, niin liikuntahallin kuin uimahallinkin puoli.

 

Toteutusaika  09/2017 – 03/2022.      Investointien kokonaisarvo: 19,4 Me

 

Liikuntahalli:               3 295 brm2

Uimahalli:                   3 825 brm2

Takaisin ylös
bottom of page