Myllypuron jääurheilukeskus

Myllypuron jääurheilukeskus

Helsingin Myllypuroon rakennetaan kansainväliset mitat täyttävä Suomen ensimmäinen pikaluisteluhalli. Olympiakomitea on todennut lausunnossaan, että Myllypuron jääurheilukeskus on valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikkahankkeista tärkein. 

 

Jääurheilukeskuksesta tulee julkisena rakennuksena näkyvä ja merkittävä osa alueen identiteettiä. Rakennus antaa pikaluistelulle sekä jääkiekko- ja taitoluisteluharrastuksille hyvät toimintatilat. Pikaluisteluhalli mahdollistaa myös pikaluistelun EM- ja MM-kilpailujen järjestämisen Suomessa. Seurojen lisäksi rakennuksen tiloja tulevat käyttämään koulut ja työpaikat. Myös yleisöluistelulle varataan aikoja.

Keskukseen tulee 400 metrin mittainen pikaluistelurata, kaksi kaukaloa, n. 450 metrin mittainen juoksurata, kuntosali, kaksi peilisalia oheisharjoittelua varten sekä tilat esimerkiksi yritystilaisuuksien tai seminaarien järjestämiseksi.

 

Jääurheilun monitoimikeskus tarjoaa huippuolosuhteet jääurheilun harrastamiseen mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä. Panostus jääurheilukeskuksen energiaratkaisuun on tuntuva hiilikädenjälki, joka vähentää ostetun energian tarvetta ja pienentää kiinteistön hiilijalanjälkeä samalla, kun käyttökustannukset pysyvät alhaisina. Jääurheilun monitoimikeskuksen hiilijalanjälki minimoidaan hiilidioksidijäähdytystä hyödyntävällä energiaratkaisulla. Alhaiset käyttökustannukset ja matala hiilijalanjälki perustuvat kolmeen päätekijään, joita ovat kiinteistöjen energiavirtojen kierrättäminen, energian paikallistuotanto esimerkiksi aurinkosähköllä ja geoenergialla sekä kokonaisvaltainen talotekniikan järjestelmätoimitus, jossa automaatiolla on keskeinen rooli. Huippulaatuinen jää tuotetaan modernilla ympäristöä säästävällä teknologialla.  

 

Toteutusaika  2022 – 2024.

 

Jääurheilukeskuksen kokonaispinta-ala on noin 16 000 m2.

Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom
Myllypuron jääurheilukeskus
Myllypuron jääurheilukeskus
press to zoom