Esa Viitanen
Rakennusarkkitehti
Olin piirustuksessa aina kympin oppilas kansakoulusta lähtien. Ajattelin ensin mennä sähkösuunnittelualalle, mutta armeijan jälkeen vuonna 1978 pääsin Tampereen teknilliseen oppilaitokseen talonsuunnittelulinjalle rakennusarkkitehtikoulutukseen. Koulumainen opiskelu kesti neljä kiivasta vuotta.
Olen suunnitellut monenlaisia liikuntarakennuksia, kuten jäähalleja, uimahalleja, monitoimihalleja ja jalkapallohalleja.
Suurimmat ja mielenkiintoisimmat vetämäni suunnittelukohteet ovat olleet monitoimiareenat Tallinnaan ja Unkarin Depreceniin, jotka toteutettiin samalla konseptilla. Tallinnan Saku-Suurhall valmistui juuri, kun Viro oli voittanut Euroviisut. Niinpä seuraavan vuoden Euroviisut järjestettiin tässä suurhallissa.
Suunnittelussa tulee lähteä siitä, että rakennus toimii - arkkitehtuuri rakentuu sitten sen ympärille. Nykyarkkitehtuurissa tehdään usein päinvastoin, jolloin tilojen toimivuus kärsii ja usein myös synnytetään ikuisia huoltoriesoja. Pyrkimyksenämme on suunnitella rakennuksia, jotka kestävät aikaa sekä fyysisesti, että arkkitehtuuriltaan.
Värejä pitää uskaltaa käyttää rohkeasti, ei pidä tehdä pliisua.